Ladataan traileria...

Tyttö nimeltä Varpu

K-12
Kesto: 1h 40min

Seuraavat näytökset

Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta Varpusta (Linnea Skog), joka on jo kovaa vauhtia matkalla kohti aikuisuutta, ja äidistä (Paula Vesala), joka ei halua kasvaa isoksi. Varpu asuu kahdestaan äitinsä kanssa, eikä ole koskaan tavannut isäänsä.Eräänä iltana Varpu saa tarpeekseen ratsastuskavereistaan ja äidistään. Hän varastaa auton ja ajaa ylös pohjoiseen etsimään isäänsä (Lauri Maijala), josta tietää ainoastaan nimen. Isä ei kuitenkaan ole aivan sellainen kuin hän olisi odottanut. Kohtaaminen isän kanssa laukaisee Varpun ja Sirun elämässä jotakin, mikä saa heidät molemmat ymmärtämään paikkansa suhteessa toisiinsa, ja maailmaan.Tyttö nimeltä Varpu on lyhytelokuvallaan Oscar-ehdokkuuden saavuttaneen Selma Vilhusen esikoisnäytelmäelokuva. Sen ovat tuottaneet Miekkailijan tuottajat Kai Nordberg ja Kaarle Aho Making Movies Oy:stä. Kuvaaja on kaksinkertainen Jussi-voittaja Tuomo Hutri. Elokuvan musiikin on säveltänyt Jori Sjöroos ja Paula Vesala. Paula Vesalan ja valovoimaisen Linnea Skogin lisäksi rooleissa nähdään mm. Lauri Maijala, Santtu Karvonen, Outi Mäenpää ja Antti Luusuaniemi.

Alkuperäinen nimi:
Tyttö nimeltä Varpu
 
Kesto:
1h 40min
 
Lajityypit:
 

Liput ja alennukset

Opiskelijat ja varusmiehet

Voimassaolevalla opiskelija- tai varusmieskortilla 1€ alennus normaalihintaisista elokuvalipuista.

Ei voi yhdistää muihin alennuksiin.

Eläkeläiset

Normaalihintaisista elokuvalipuista 1€ alennus

Näytä ostoskori